Viimeinkin oma koira

Kuten tämän blogin aiheesta varmasti voi päätellä koirat ovat aina olleet äärimmäisen lähellä sydäntäni, harmittavasti vain en ole ennen pystynyt sellaista omistamaan. Olen pikkuhiljaa päässyt elämässä sellaiseen pisteeseen, että uskaltaisin koiran hankkia. Olin jo vuoden ajan salavihkaa kyttäillyt kodinvaihtajien ilmoituksia, pitäen silmällä millaisia koiria markkinoilla oli tarjolla ja kirjoittaen ylös kiinnostavien koirien tiedot. Yritin ensin ottaa yhteyttä kotia vaihtavasta irlanninsetteristä, jonka ilmoituksen näin Apulassa. Yritin soittaa, lähettää tekstaria ja sähköpostia tyypille useaan kertaan parin viikon ajan, saamatta mitään vastausta. Olin hetken aikaa vähän sydän sykkyrällä, kun olin toki jo etukäteen alkanut kuvitella kuinka kiva tämä koira tulisi olemaan ja monesti lannistun epäonnistumisen jälkeen täysin.

Halusin nimenomaan aikuisen koiran ensimmäiseksi koiraksi. Minulla ei ollut itseluottamusta ottaa pentua koulutettavakseni ja loppujen lopuksi pidän aikuisista enemmän, oli kyseessä koira, kissa tai ihminen. Aikuisesta koirasta näkee selkeämmin minkä luonteinen ja kuinka energinen yksilö on kyseessä, mikäli siis sitä mainostavat ihmiset ovat rehellisiä. Löysin Bonon Venäjän Katukoirat ry:n kautta, hänen ilmoituksensa kuulosti suorastaan minulle luodulta. Koira tuli toimeen kissojen kanssa (joita täältä löytyy kaksi), sopi kerrostaloon, energiatasoltaan oli keskitasoa/korkeaa keskitasoa ja oli hyvin kiltti luonteeltaan. Sijaiskodissa koira oli oppinut normaalin arjen rutiinit ja oli sisäsiisti. Kaiken hyvän lisäksi koiran ulkomuotokin miellytti hirveästi, sillä olen aivan hulluna punaiseen diluutioväriin. Roturesepti on tuntematon, mutta selkeästi saksanpaimenkoiraa on joukossa varmasti puolet. Loppu on sitten pelkkää arvailua, itse veikkaan muiden aineksien olevan dobermanni ja labradorinnoutaja.

Kaverin ikivanhan koiran kanssa.

Hain koiran kaverin kanssa Vaalimaalta 22.7. Ajomatka kesti yli kuusi tuntia yhteen suuntaan. Koiran oli ilmoitettu olleen auton kyydissä ennen vain kolme kertaa ja pelkäsi autoja, paluumatka sujui silti hyvin, vaikka se kestikin jo lähemmäs 8 tuntia koska jouduimme torkkumaan välillä. Matkan aikana koira oli selkeästi vähän stressaantunut, mutta oli kuitenkin hiljaa ja makasi takapenkillä kiltisti. Kaveri (joka ajoi) sai tosin ihan kotikulmilla ylinopeussakon, mutta muuten matka oli onnistunut ja jännä.

Olen siis elellyt tämän rötkyn kanssa vähän yli kuukauden nyt ja en todellakaan kadu. Bono on todella fiksu, vaikka sen käytöksessä on muutamia pieniä miinuksia. Nämä kuitenkin varmasti paranevat ajan mittaan. Vaikka meillä onkin kielimuuri ja en ole ollenkaan käyttänyt venäjänkielisiä termejä Bono osaa todella hyvin monia käskyjä. Hän on todella kohtelias ja ei varasta muiden ruokia, hyppää sängylle tai sohvalle vasta luvan saatuaan, ei tuhoa tavaroita (vaikka pidän houkuttelevia täytettyjä eläimiä lattialla) ja vapaana ollessaan pysyy lähistöllä. Miinuksina kuitenkin koiralla on eroahdistusta, mutta tämä on parantunut lyhyessä ajassa dramaattisesti koiran huomatessa minun tulevan aina takaisin. Koiran pystyy hyvin jättää odottamaan 5-10 minuutiksi pihalle käydessäni Siwassa/Postissa/Ärrällä/jne. Olen välillä jättänyt hänet pieniksi ajoiksi yksin asuntoon, jos olen vaikka vienyt roskia tai hakenut postilähetyksen rappukäytävän alaovelta. Ihan aluksi koira ulvoi ja huusi yksin jäädessään, nyt hän on joko hiljaa tai haukahtaa pari kertaa. Toinen miinus on koiran tungettelevuus toisia koiria kohtaan. Kaikkia olisi niin kiva päästä väkisin nuuhkimaan ja tätä koetan työstää yksin ollessani ja koirakoulussa. Tämäkin on parantunut jo paljon, ekalla viikolla Bono yritti hypätä vastaan tulevia koiria päin, nyt reaktio on joko olematon "ei kiinnosta" tai sitten pieni vetäminen.

Itse olen erittäin laiska liikkumaan ja punkero, mutta koira on innoittanut hirveästi liikkumaan. Olen tottunut näkemään netissä hyvin lihaksikkaita ja atleettisia koiria ja koetan pikkuhiljaa saada Bonon lihasmassaa timmimmäksi. Ihan perushyvähän se nyt on, mutta ei yhtään haittaa vaikka se voisi olla parempikin. Ja toivottavasti laihdun tässä itsekin salavihkaa. Olen yrittänyt tarjota koiralle erilaista tekemistä, vaikka vaihtoehdot ovatkin vähän vähissä kun asun kolmannessa kerroksessa (eli ei ole omaa pihaa) ja ei ole omaa autoa jolla viedä syrjäisemmille paikoille. Bono juoksee todella hyvin pyörän kanssa, joten sitä tehdään oikeastaan joka päivä vaihtelevin määrin, mitä tahansa 3-5 kilometristä jopa 20 km/päivä. Eihän hän siis täysillä juokse koko matkaa, suurin osa menee hitaalla jolkotuksella ja välissä on paljon taukoja. Vähän mietityttää millä korvaan tämän liikuntamuodon kun talvi tulee, en varmana uskalla pyöräillä koiran kanssa lumijääsössössä. Suunnitelmissa olisi aloittaa vielä joskus agility ja/tai toko, jahka peruskoulutus saadaan siihen sopivalle tasolle.

Muutaman kerran viikossa vingun jonkun kaverin viemään meitä johonkin syrjään missä hurtta voi uida ja juoksennella vapaana ja pahana ihmisenä päästän häntä juoksemaan vapaana tyhjien tarhojen pihoille myöhään illalla/yöllä. Peruskävelyilläkin yritän innostaa häntä kiipeilemään kallioilla, kaivamaan koloja ja juoksemaan ja hyppimään kepin perään. Ehkä vielä joskus on varaa muuttaa omakoti- tai rivitaloon, olisi helvetin upeaa jos olisi oma piha. Ja mieluusti ei naapureita, koska olen antisosiaalinen. Bonolla on vasta yksi koirakaveri täällä, sekin on ylipainoinen ja ikivanha vanhus, jota ei kiinnosta leikkiä Bonon kanssa. Mutta sentään Bono saa edes jotain seuraa toisesta lajitoverista.

Ihan hemmetin tyytyväinen olen tähän elukkaan. Tämä blogi on valitettavasti jäänyt vähän takavasemmalle kun oma elämä on ollut niin kiireinen yrityksen ja nyt hurtan kanssa. Pahoitteluni. Mikäli kiinnostaa nähdä lisää kuvia tästä elukasta, niin voi tsekata Instagramini jota käytän nimimerkillä KingbitchNara.