NIMI: Weed Gaiden - Soturien tie (Ginga Densetsu - Weed Gaiden)
VUOSI: 2001
KUVITTAJA/TARINA: Yoshihiro Takahashi
Vast'ikään julkaistu Soturien tie on kokoelma erilaisia Takahashin lyhyitä tarinoita. Odotin sitä innolla, mutta kuten monesti Ginga-oheiskirjojen kanssa on käynyt jouduin pettymään. Takakansi lupaa: "Weed ei taistellut Hougenia vastaan yksin. Häntä seurasi joukko urheita sotureita, jotka olivat valmiita uhraamaan henkensä oikeudenmukaisuuden puolesta. Nyt kuulet heidän tarinansa." Kuulostaa hyvältä, mutta pokkarissa on kuusi lukua joista vain yksi luku kertoo hahmosta joka osallistui Weedin kanssa Hougenin vastaiseen sotaan. Ihan pokkarin alussa on yksi "luku" joka sisältää neljä värillistä sivua siitä kuinka Weedin armeija uneksii. Kyseessä on vain neljä sivua ilman kunnollista tarinaa joten en millään voi laskea tätä kohtaa yhdeksi tarinaksi, vaan prologiksi.
Tämä mainitsemani yksi ainoa luku jossa oikeasti kerrotaan jostain Oun soturista on Merin matkaanlähtö. Pääosassa on Mer jonka rooli ei päätarinassa ole edes mitenkään kummoinen, eikä Mer ole mielestäni saavuttanut mitään merkittävää minkä vuoksi hahmo ansaitsisi oman bonustarinansa. Itse tarina on typerä, Mer kohtaa koirajengin nimeltä Justice jonka tehtävänä on puolustaa supersankarimaisesti ihmisiä. Tarinan aikana joukko pelastaa Meriä auttaneen kotikoiran perheen kaappaajilta. Tämä ei mitenkään liity Weed-mangan tapahtumiin ja tarinan olisi voinut kertoa minkä tahansa hahmon avulla, joten takakannen lupailut jäävät tyhjiksi.
Seuraavat tarinat eivät sitten liity Weediin millään lailla. Kaksi-osainen Lonely Ron kertoo tylsistyneestä ja pelkurimaisesta tanskandoggi Ronista, joka pääsee karkaamaan omistajiltaan myrskyn aikana. Metsässä Ron tapaa haavoittuneen kai-koira Burun jota vainoaa vihainen reviirin omistava koiralauma. Tämä tarina on viihdyttävä, muttei mitenkään ihmeellinen. On mukavaa nähdä viimein pää-osassa hahmo joka ei ole automaattisesti rohkea ja ylväs, vaan kasvaa rooliinsa pikkuhiljaa. Pidin myös siitä kuinka aikaa kulutetaan näyttämällä kuinka Ron kalastaa ja yrittää tuoda vettä säilytystölkissä Burulle. Ginga-sarjoissa lukijoille harvoin näytetään kuinka järjettömät määrät villikoiria oikeasti tulevat toimeen luonnossa, aikaa kuluu sivutolkulla tappeluun mutta pitäähän jossain välissä syödäkin.
Lonely Ronin jälkeen seuraa kaksi-osainen Siionin tuuli. Tästä tuli ehkä kiinnostavin tarina minulle, se keskittyy enemmän ihmisiin kuin koiriin vaikka koirilla onkin suuri rooli tarinassa. Tarina kertoo Kenta-pojasta joka on vähän nysväri, minkä vuoksi muut pojat kiusaavat häntä. Kentan äiti on myös sairaalassa ja hänen tilansa huonontuu koko ajan. Kenta ruokkii salaa kahta kulkukoiraa jotka on ristinyt Shioniksi ja Shiroksi. Tarina loppuu kauniisti, mutta jäi vaivaamaan miksei Kentan perhe ottanut koiria kunnolla omikseen sisätiloihin jolloin Shiron ei olisi tarvinnut kuolla.
Soturien tie oli minulle pieni pettymys, koska takakansi lupaili niin erilaista sisältöä. Soturitarinoiden sijaan sain vain sekalaisen kokoelman tarinoita ilman punaista lankaa. Faneille tämä tietenkin on pakko-ostos.
TÄHDET: **1/2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti