Hopeanuoli (anime)

NIMI: Hopeanuoli (Ginga Nagareboshi Gin)
VUOSI: 1986
OHJAAJA: Tomoharu Katsumata

Mangaversio arvosteltu täällä.

Tämän teoksen arvostelua siirsin eteenpäin kauan aikaa, Hopeanuoli on ollut niin suuri osa lapsuuttani ja myös nykyisyyttänikin että on vaikea pukea sanoiksi sen merkitystä minulle. On myös vaikeaa arvostella sarja, koska nostalgian tunteet sumentavat järkeni ja saavat sarjan vaikuttamaan myyttisemmältä ja korkealaatuisemmalta kuin mitä se oikeasti ehkä onkaan. Hopeanuoli teki suuren vaikutuksen minuun lapsena, se vaikutti suuresti kiinnostukseeni koiriin ja koirataiteeseen, kuin myös kiinnostukseni heräämiseen animea kohtaan. Tavallaan tuntui inhottavalta arvostella itselleni niin tärkeä teos, ihan kuin osa sen magiasta katoaisi jos osoittaisin sen viat.

Sitten yhtäkkiä äijäni sanoi haluavansa katsoa Hopeanuolen maratonina ja tottahan toki suostuin. Näin sain samalla tekosyyn katsoa sarjan kokonaisuudessaan uudestaan ja virkistää muistojani arvostelua varten. Nyt kai tämä on pakko kirjoittaa.

Hopeanuoli lienee kaikille suomalaisille tuttu nimi vaikkei edes olisi koirista tai animesta kiinnostunut, niin suuren suosion sarja on Suomessa saavuttanut eikä suosio tunnu vuosien kuluessa laantuvan lainkaan. Jo epäloogisesti leikatut ja surkeilla suomidubeilla varustetut videot saivat Suomen nuoret pauloihinsa. Myyttisen statuksen saaneesta leikkaamattomasta versiosta pystyi aikoinaan nähdä netissä vain muutamia kuvia ja lyhyitä videoklippejä, sekä kohtauksista sanallisia kuvauksia. Leikkaamattoman version saanti Suomeen kesti luvattoman kauan ja muistan ihan tärisseeni jännäreissä kun luokkakaverini lainasi omat piraattikopiot leikkaamattomasta versiosta. VOIH NOSTALGIAPIERU, anteeksi.

Takakannen puheista Alaskasta ja luolakarhuista huolimatta Hopeanuoli sijoittuu Japaniin jossa ylisuuri karhu Akakabuto terrorisoi pientä vuoristokylää. Karhua on ammuttu päähän epäonnistuneesti, aiheuttaen karhulle hermovaurion joka estää sen talviunen ja luo karhulle epänormaalin kasvupyrähdyksen. Hopeanuolen ollessa vielä pentu se todistaa kuinka Akakabuto viskoo Hopeanuolen isän Rikin rotkoon. Hopeanuoli ja hänen omistajansa vaativat kostoa, mutta ihmiset eivät saa karhua millään hengiltä. Hopeanuoli karkaakin ja liittyy koiralaumaan jonka päämäärä on omin voimin tappaa Akakabuto etsimällä ympäri Japania tarpeeksi sotureita eeppiseen taistoon.

Hopeanuoli on tunnettu (ja arvosteltu) korkealentoisesta väkivallastaan, verta lentää ja koiria kuolee lähes joka jaksossa. Kuolemiin suhtaudutaan usein kevytkenkäisesti, tavallisten rivisotilaiden kuolemia ei juuri jäädä suremaan. Väkivallalla kuitenkin on aina sanoma, eivätkä koirat taistele turhaan vaikka kynnys tappeluiden syntymiseen on ennätyksellisen matala. Taisteluiden takana on aina jokin suurempi aate ja koirien urhoollisuus ja itsensä uhraaminen suuremman asian vuoksi on koskettavaa. Hopeanuoli jättikin suuren vaikutuksen minuun ja moneen muuhun juuri arvomaailmallaan, uskollisuus, sitkeys ja kunniallisuus ovat teemoja joita Hopeanuolessa vatvotaan uudestaan ja uudestaan. Oma etu ei ole mitään yhteisön etuun verrattuna.

Jaksojen ja animaation taso vaihtelee, muttei häiritsevästi. Muutama animaattori tuottaa selvästi huonompaa jälkeä, parilla animaattorilla taas jälki on todella kaunista ja jonka olisi toivonut kattavan koko sarjan. Kohtauksia myös kierrätetään välillä luvattoman paljon, jopa saman jakson sisällä esimerkiksi sama juoksu-animaatio voi esiintyä monta kertaa. Kiinnostavimmiksi jaksoiksi koin alkupuolen jaksot joissa Hopeanuolta vielä koulutetaan ja hänen suhteensa omistajaansa syvenee, sekä loppupään jaksot joissa koirat palaavat värväysreissultaan ja aloittavat sodan karhuja vastaan. Keskelle jäävät värväysjaksot ovat mielestäni heikointa antia koska ne ovat hyvin kaavamaisia, ensin tavataan vieraita koiria, seuraa paljon lässytystä ja sitten tapellaan ja lopulta uudet tyypit liittyvät mukaan syystä x.

Hopeanuolta on monesti kutsuttu ärsyttäväksi superpennuksi, mutta nyt kun maratonina katsoin sarjan yllätyin kuinka vähälle huomiolle Hopeanuoli jääkään. Tai sitten en vain keskittynyt häneen. Moni jakso keskittyy tietyn koiran tai koirajoukon ympärille. Myös sivujuonia, kuten Benin sokeutuminen ja Sniperin petturuus, on tarpeeksi pitämään fokuksen poissa pelkästään Hopeanuolesta. Hopeanuolen voimakkuus ei myöskään ollut mielestäni ylivoimaista, eikä hänen kehityksensä pennusta aikuiseksi ollut liian kiireistä vaan tuntui luonnolliselta. Vaativa koulutus selittää suurimman osan Hopeanuolen taidoista, eikä pentu edes ole oikeastaan niin voimakas, vaan monesti voittaa taistelun luovalla ratkaisulla kuten vastustajan hukuttamisella tai karhun seivästämällä.

Yksi asia missä Hopeanuoli onnistuu hyvin mutta mikä on muiden arvosteluja lukiessa jäänyt mainitsematta on tietynlainen miljöön rakentaminen katsojalle. En ole koskaan käynyt Japanissa, ja japanilaiset paikan nimet ovat suurimmaksi osaksi täyttä hepreaa. Silti Ou tuntuu tutulta paikalta sillä alkupuolen jaksot keskittyvät paljon siellä samoamiseen, ja kun koirat viimein palaavat sinne takaisin reissultaan huomasin tuntevani tietynlaista kotiin palaamisen tyytyväisyyttä. Kun viimein näin Akakabuton vuorilinnan olin todella vaikuttunut, eihän se oikeastaan ollut kuin korkea kasa irtokiviä aukiolla, mutta yksinkertaisuudessaan lopputaistelun tapahtumapaikan design oli hyvin onnistunut.

Kliseisyydestä ei pääse yli eikä ympäri. Rikin muistin menetys ja palautus on kuin mistäkin telkkarin hömppäsarjasta. Öisissä kohtauksissa taustalla lentää vähän väliä pyrstötähtiä jos joku koira sanoo tai tekee jotain eeppistä. Realistisuudella ei sarjaa ole myöskään pilattu, koirat vuotavat sangoittain verta ja eivät siltikään kuole verenhukkaan. Lopun lentävä sirkkeli-erikoisiskuista puhumattakaan...

Häiritsemään jäi myös joidenkin uusien hahmojen tuonti sarjaan. Yhtäkkiä uusi koira pelmahtaa paikalle, hänen nimi mainitaan ja sitten hän onkin joka jaksossa mukana ja kuuluu ilmeisen ylhäälle koirien hierarkiassa. Esimerkkinä Wilson, joka vain ilmestyy tyhjästä yhteen jaksoon ja sen jälkeen onkin luotettu henkilö Hopeanuolen laumassa. Mangassa hänen taustojaan selvitellään enemmänkin, mutta pelkästään animen nähneille tämä on vähän hämmentävää. Melko alussa myös näytetään lyhyt vilaus muista ryhmänjohtajista Terrystä ja Rukista, Rukia ei sittemmin enää näytetäkään mutta Terry ilmestyy kuvioihin vasta monen jakson jälkeen jolloin hataramuistisempi (eli normaali ihminen) tuskin edes muistaa häntä lyhyen kohtauksen perusteella.

Äänimaailma on kaunista, moni kappale jää päähän soimaan pitkäksi aikaa. Samoja kappaleita toistetaan useasti, mutta kappaleet ovat yksinkertaisesti niin hyviä ettei se haittaa ja sama kappale koskettaa taas uudestaan eri kohtauksessa. Alkutunnari on jo legendaarisen mahtipontinen ja on ehdottomasti mielestäni paras animetunnari, kenties paras minkä tahansa sarjan tunnari genrestä riippumatta (joskin X-Filesin tunnari on myös todella kova..).

Jälleen iskee se tunne jonka takia viivyttelin Hopeanuolen arvostelemista. Kuinka paljon tähtiä voin tälle antaa? Kuinka paljon nostalgia ja halu rakastaa tätä sarjaa sumentaa arvostelukykyäni? Jos en olisi katsonut tätä lapsena olisiko mielipiteeni sarjasta erilainen? Haluaisin antaa Hopeanuolelle viisi tähteä, mutta järjellä tunteen sijaan ajatteleva aivopuoliskoni muistuttaa kliseistä, kohtauksien kierrätyksestä, tarinan puutteista... Päätös on vaikea, mutta silti tehtävä......

TÄHDET: ****1/2 (ei hävetä)