Topi ja Tessu

NIMI: Topi ja Tessu (The Fox and The Hound)
VUOSI: 1981
OHJAAJA: Ted Berman, Richard Rich

Katsoin tämän englanniksi joten pahoittelen että kirjoitan kaikkien hahmojen nimet tähän arvosteluun myös englanniksi. Kärsikää.

Tarina lienee kaikille tuttu, mutta kerrataan silti. Tod (Topi) jää orvoksi kun metsästäjä ampuu hänen emonsa lähellä vanhan leskimummelin pihaa. Pihapiirin linnut varmistavat että mummeli adoptoi yksin jääneen pennun. Mummo kasvattaa pennun hyvin, huono homma vain on että metsästäjä Amos Slade asuu aivan naapurissa. Slade tuo kotiinsa Todin ikäisen ajokoiran pennun nimeltä Copper (Tessu) ja esittelee sen vanhemmalle irlanninsusikoiralleen Chiefille. Ulkona leikkiessään Tod ja Copper törmäävät toisiinsa ja ystävystyvät siitä huolimatta että aikuistuttuaan Copperin työ olisi metsästää kettuja.

Metsästyskausi alkaa ja Slade vie kummatkin koiransa mukanaan. Talven kuluessa Copper kasvaa aikuisen mittoihin ja on oppinut metsästystaidot. Kolmikon palatessa kotiin Tod näkee heidät ja haluaa mennä tapaamaan Copperia, siitä huolimatta että metsästäjän auto on lastattu täyteen ketun- ja muiden elukoiden nahkoja. Chief kuitenkin huomaa ketun ja takaa-ajo päätyy vanhemman koiran loukkaantumiseen. Todin adoptoinut mummeli päättää raskain mielin vapauttaa kettunsa luonnonsuojelualueelle, metsästäjä kuitenkin haluaa Todin hengen hinnalla millä hyvänsä.

Elokuvan sanoma on mielenkiintoinen, mutta aikaa kulutetaan liikaa lintukolmikon toheloinnin seuraamiseen mikä ei minua henk.koht. kiinnostanut nyt eikä pikkupentunakaan hevonpaskaa. Comic reliefit ovat saatanasta. Mutta takaisin sanomaan. Metsästyskoiran ja saaliin ystävyys lähipiirin painostuksesta huolimatta on toteutettu uskottavasti ja katsojalle nousee varmasti pala kurkkuun ellei ole täysin sydämetön. Söpöjen elukoiden seasta löytyy nuorille hyvä sanoma ettei kannata aina alistua yhteiskunnan tai suvun tahdon mukaan, joskus pitää seurata sydämen ääntä. Tässä voi myös nähdä jotain homoseksuaalisuuden vertaustakin.

Animaatio ei mielestäni yllä keskitasoa ylemmäksi, itse asiassa yllätyin kun luin elokuvan vuosiluvun 1981. Luulin tämän olevan vanhempi animaatio. Kaunotar ja Kulkuri valmistui vuonna 1955 mutta silti näyttää animaationsa puolesta modernimmalta. Hahmojen piirrostyylikään ei ole oikein mieleeni, he ovat liian koomisen näköisiä. Chief voisi olla jossain toisessa animaatiossa todella komea koira, esimerkiksi vaikkapa juuri Kaunottaressa ja Kulkurissa jossa Kulkurin ulkonäössä on paljon samaa.

Tarina kulkee välillä turhan hitaasti, liian usein pysähdytään seuraamaan lintujen ja madon kädenvääntöä päätarinan sijaan. Lapsena pidin tätä melko tylsänä leffana, ainakin ennen Todin vapauttamista luontoon. Myös aiemmin arvostellussa kettuleffassa Vukissa tarina lähti kunnolla rullaamaan vasta päähenkilön aikuistuttua, pentujen söpöilytemmellykset eivät jaksa pitää mielenkiintoani yllä pitkään.

Tarina on välillä myös liian arvattavissa. Tod löytää söpön kumppanin heti vapauduttuaan ja he tulevat lähes heti toimeen, tämä on nyt vain vähän liian helppoa. Loppukohtaus kuitenkin on painunut mieleeni ja on yhä vaikuttava, siis se kun metsästäjällä on kettu tähtäimessään ja Copper siirtyy tähtäimen eteen.

Välillä tunnelma on saatu napilleen elokuvassa. Loppukohtausta vielä vaikuttavampana pidän ehkä kohtausta jossa metsästäjä on piilottanut lehtien alle ketunrautoja pitkin polkua jota Tod kulkee, tässä kohtauksessa ahdistavammaksi muuttuva musiikki ja hämärä valaistus toimivat niin hemmetin hyvin!

Elokuvasta voisi saada metsästyksenvastaista agendaa, mutta annan sen olla. Tämä on ihan hyvä elokuva jolla on hieno sanoma, ja varsinkin loppupuolella elokuva petraa kunnolla. Kuitenkin animointi ei juuri tee vaikutusta minuun, tarina on ennalta-arvattava ja välillä yksitoikkoinen. Elokuvan laulu-osuudet ovat myös unohdettavia ja jopa melko huonoja.

TÄHDET: ***1/2