Topi ja Tessu 2

NIMI: Topi ja Tessu 2 (The Fox and The Hound 2)
VUOSI: 2006
OHJAAJA: Jim Kammerud

Tämä oli varsinainen pakkopulla minulle, en koskaan ollut juuri välittänyt alkuperäisestäkään Topi ja Tessusta. Tämän katsominen levisi hajanaisesti monelle viikolle muutaman kymmenen minuutin pätkissä.

Pidän jatkotarinoista jos ne on tehty täydellä sydämellä ja selkeästi syventävät ja tuovat jotain uutta alkuperäiseen tarinaan. Erittäin hyvä esimerkki loistavista jatko-osista on Christopher Nolanin Batman-trilogia. Trilogiassa elokuvat toimivat itsenäisinä osina, mutta yhdessä muodostavat suuren yhtenäisen kokonaisuuden jonka laatu vain paranee loppua kohti. Valitettavasti Disney ei juuri panosta jatko-osiinsa, ainoana poikkeuksena pitäisin Leijonakuningas 2:sta sen kliseisestä juonesta huolimatta.

Topi ja Tessu 2 valitettavasti kuuluu Disneyn liukuhihnatuotantoon. Sen sijaan että loogisesti jatkettaisiin siitä mihin ensimmäinen osa loppui jatko-osa keskittyykin penikoiden lapsuuteen. Pennut näköjään hengasivat paljon enemmän yhdessä kuin oletin. Ja myös paljon huolettomammin, ketunpentu ei paljoa välitä ihmisistä (ja toisin päin) vaan hengailee keskellä markkinoiden vilskettä. Koiranpennun ja ketunpennun ystävyys ei tunnu herättävän kessään kiinnostusta. Haloo, eikös se konflikti ollut koko ensimmäisen osan idea? Tässä tuo ongelma on unohdettu täysin.

Ohut tarina keskittyy enemmän Copperiin (Tessuun) tällä kertaa. Copper ei pärjää metsästyskoulutuksessa ja kokee alemmuuskompleksia. Tod (Topi) yrittää lohduttaa kaveriaan, hänen on pakko olla hyvä jossain. Paikalle saapuu markkinat ja niiden mukana koirista koostuva country-bändi (inhoan country-musiikkia...). Omistaja-hillbillyn soittaessa banjoa koirat ulvovat mukana ja ilmeisesti tämä on kovinkin suosittua kuunneltavaa. Bändin diivakoira vetää herneet nenään ja ottaa loparit, ja kas kummaa huomataankin että Copper on melkoinen satakieli ja hänet otetaan bändiin mukaan.

Disney-hahmojen lapsuudet eivät ole koskaan olleet mielestäni kovinkaan kiehtovia. Mieluummin haluaisin eeppisiä tarinoita heidän aikuisuudestaan. Mitä lie vaikeuksia voisikaan aikuisella metsässä asustavalla Todilla olla? Entäs aikuisen Copperin metsästys-ura?

Animaatio on ihan kaunista tässä elokuvassa, mutten luonnehtisi sitä mitenkään kummoiseksi. Ainoa asia mikä herätti oman mielenkiintoni animaatiossa oli diivakoira Dixien animointi. Pidin hänen yksinkertaisesta ulkonäöstään ja hän oli muihin verrattuna varsin eläväisesti animoitu, etenkin hänen silmänsä.

Tarina on hyvin tylsä ja ennalta-arvattava. Tämä osa ei lisää mitään uutta syvyyttä alkuperäiseen elokuvaan siitä huolimatta että tapahtumat sijoittuvat keskelle edellis-osan tarinaa. Kaikki ensimmäisen osan moraaliset pohdinnat yhteiskunnan painostuksesta olla vai eikö olla jonkun kanssa tekemisissä on unohdettu.

TÄHDET: **