lauantai 27. toukokuuta 2017

Jed, koira Valkohampaan takana


Vuoden 1991 Valkohammas (White Fang) oli lapsuuteni suuri suosikki, vaikka pääsin näkemään sen kokonaisuudessaan vasta hyvin myöhään. Vanhempani tallensivat elokuvan videolle kun se esitettiin televisiossa, mutta kasetista loppui tila kesken, joten tallenteesta puuttui noin 20 minuuttia elokuvan loppupuolelta. Silti katsoin tämän puutteellisen tallennuksen monen monta kertaa ja myöhemmin aikuisena olen katsonut elokuvan DVD:llä useita kertoja. Elokuva on kestänyt hyvin monia katselukertoja ja oman aikuistumiseni. Vaikka se onkin Disneyn tuottama se on välttynyt Disneylle tyypillisiltä lapsellisuuksilta ja terävien reunojen pehmennyksiltä, onnistuen olemaan yhtä kiehtova lapsille kuin aikuisillekin, ja maisemien kuvauksen, musiikin, ja eläinten näyttelytyön eteen on selkeästi nähty hitosti vaivaa. Siksi siis halusin kirjoittaa artikkelin elokuvasta ja etenkin sen päätähdestä, koirasusi Jedistä.



Elokuvassa aikuista Valkohammasta esittää useampi koirasusi. Pystyin itse tunnistamaan ainakin kolme eri koiranäyttelijää roolissa, mutta muita koiria ei ole nimetty lopputeksteissä. Suurimman osan aikaa ruudulla esiintyy Jed, joka on helppo erottaa muista sen ollessa koiramaisin. Jedillä on paksu, hyvin tumma turkki ja malamuuttimainen rakenne, sekä tummat silmät. Ainakin kahdessa muussa Valkohampaan näyttelijässä on selkeästi enemmän suden verta, ne ovat rakenteiltaan luihumpia, vaaleampia, lyhytkarvaisempia ja niiden silmät ovat kalpeamman väriset. Elokuvan kuvausvaiheessa Jed oli jo iäkäs, joten se ei jaksanut tehdä kaikkia stuntteja, ja osa tehtävistä oli sellaisia joihin se ei olisi soveltunut. Esimerkiksi kohtauksessa, jossa Doug Seusin kouluttama Bart -karhu (toinen suosikkieläinnäyttelijäni!) ottaa yhteen Valkohampaan kanssa oli paljon helpompi käyttää koirasutta, joka oli jo karhulle tuttu. Kohtauksissa, joissa Valkohampaan piti näyttää arastelevan ihmisiä oli helppoa käyttää itsevarman Jedin sijaan arempaa koirasutta, jolle arka elekieli tuli luonnostaan vieraiden ihmisten läsnäollessa. Vaikuttaisi myös, että kaikki kohtaukset, joissa Valkohampaan piti näyttää raivokkaalta on tehnyt toinen koirasusi.

EDIT: Pitkän kaivelun jälkeen sain selville, että elokuvassa toinen Valkohammasta esittänyt koirasusi olisi ollut keskiprosenttinen Chilkoot.

Kuvat näennäisesti samasta kohtauksesta, jossa "luihu koirasusi" aluksi karttaa ihmistä, ja kohtauksen lopussa Jed antaa ihmisen koskea itseään. Koirien vaihtumisen ohella eri kuvausajasta kertoo taustan veden valaistuksen vaihtuminen.
"Luihu koirasusi", yksi muista Valkohampaan näyttelijöistä
Kuuluisuudestaan huolimatta Jedin taustoista ei tiedetä hirveän paljon, ainakaan varmana tietona. Kaikki tässä artikkelissa olevat väittämät on kerätty netin keskustelupalstoilta, muista artikkeleista ja koirasusi-ihmisten kertomina. En siis mitenkään voi väittää minkään olevan varmaa tietoa.

Jed syntyi vuonna 1977 ja kuoli 18-vuotiaana vuonna 1995. Primitiivisille koirille tämä ei ole mahdoton ikä, vaikka harvinainen saavutus se onkin. Mikäli tämä ikä on totta Jed olisi ollut Valkohampaan aikaan 13-vuotias, olettaen, että kuvaukset olisi tehty noin vuotta ennen elokuvan julkaisua. Jedin omisti elokuvaeläimiä kouluttava Clint Rowe. En ole saanut selvää oliko hän myös koiran kasvattaja.

Jediä on vähän väliä väitetty puhtaaksi sudeksi tai puolisudeksi, kumpikin näistä väitteistä on selvää palturia. Jed oli matalaprosenttinen koirasusi. Tarkka rotucoctail on epäselvä, mutta monen mukaan koira olisi ollut puoliksi alaskanmalamuutti, 25% belgianpaimenkoira (muunnos ei tiedossa, todennäköisesti tervueren tai groenendael) ja 25% susi. Häntä on myös väitetty 25% sudeksi lopun ollessa pelkkää malamuuttia. Jedin ulkonäön suhteen nämä rotusekoitukset kävisivät järkeen. Valkohampaassa Jed näytti normaalia sudekkaammalta, sillä koiran selkeärajaiset väritykset oli tasoitettu maskeerauksen avulla. Sen sijaan Jedin ensimmäisessä elokuvassa, The Thingissä, jossa Jed esittää tavallista rekikoiraa Jedin turkki vaikuttaisi koskemattomalta.

Jedin todellinen väritys näkyy vain The Thing -elokuvassa.

Jed näytteli varmuudella kolmessa elokuvassa: The Thing - "se" jostakin (1982), The Journey of Natty Gann - Natty Gann kulkurityttö ja villikoira (1985), sekä White Fang - Valkohammas (1991). Monen sivuston mukaan Jed olisi ollut myös Valkohampaan jatko-osassa Valkohammas 2 - Valkean suden tarussa, mutta en ole varma jaksanko uskoa tähän, sillä Jed olisi tuohon aikaan ollut jo aivan ikäloppu, eikä elokuvan lopputeksteissä mainita Jediä tai tämän kouluttajaa Clint Rowea. Jatko-osassa Valkohampaan näyttelijöitä on paljon, joten vaikea sanoa voisiko yksi niistä olla Jed. Elokuva on myös niin huono, etten ole viitsinyt katsoa sitä uudelleen alusta loppuun. Harmittavasti yleensä luotettava IMDB näyttää neljässä ensimmäisessä kuvassaan Jedin profiilissa juurikin kuvia Valkohammas 2:sesta, jossa koira on selkeästi eri. Tämä koira on Jediä massiivisempi, leveäpäisempi ja huulekkaampi, ja saattaa olla puhdas malamuutti. Pikakelauksella elokuvassa kuitenkin saattaa olla kohtaus, jossa Jed esiintyy hetken. Mene ja tiedä.

Epäilyttävästi Jedin näköinen koira Valkohammas 2:ssa.
Valkohammas -elokuvan suosion myötä Amerikassa tuli yleiseksi mainoskikaksi väittää myytävien koirasusipentujen olevan sukua Jedille. Jed on varmasti saanut ainakin pari pentuetta, mutta silkan suuren määrän vuoksi kaikkien myyjien väittämät eivät ole yksinkertaisesti voineet olla totta.

5 kommenttia:

  1. En tiiä arvosteletko täällä yleensä ottaenki ihan tällasia näyteltyjä leffoja mut yks mistä ois mielenkiintosta kuulla mielipitees on: The Breed(http://www.imdb.com/title/tt0455362/), kauhuleffa jossa ns. pääpahiksena on laumakoiria joita on geenimuunneltu. Ei mikää mestariteos mut ihan mielenkiintonen kattoo, löytyy ainaki Netflixistä, tai ainaki löyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatan joskus tehdä koosteen näytellyistä koirakauhuelokuvista, mutta pääsääntöisesti en halua arvostella live action -elokuvia, koska ei vain huvita kaksoa uudelleen miljoonaa Beethovenia ja Air Budia.

      Mutta The Breed on sellainen peruspaska, jonka olen kyllä katsonut useamman kerran kivojen hauveleiden takia, mutta elokuvana se on huono. Hahmot ovat jälleen kerran ärsyttäviä nuoria ja sivujuoni yhden tytön muuttumisesta petomaisemmaksi ei johda mihinkään. Jos nauttii isojen vittuuntuneiden koirien katsomisesta niin tämä on siihen oiva elokuva. Koiratoimintaa on elokuvassa kiitettävän paljon ja koska vihollinen on kaikille tuttu eläinlaji ei niitä turhaan yritetä piilotella ja pitää mysteerisinä. Rotukirjo oli sopiva.

      Poista
  2. Haluisin ehdottaa yhtä animaatio koiraleffaa nimeltä the plague dogs. En tiedä onko tästä jo tehty jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://suolakuupielessa.blogspot.fi/2013/12/the-plague-dogs.html

      Poista