Pohdintaa viiden tähden pläjäyksistä

Blogissa on tähän mennessä arvosteltu ainakin 193 teosta. Mikäli laskin oikein. En koe olevani mitenkään vaativa katsoja, joka aina vaatisi jotain uutta maatamullistavaa. Annan helpolla tuttua ja turvallista kahta ja kolmea tähteä, mutta hyvin harvoin olen jakanut täysiä pisteitä. Tuosta suuresta arvostelumäärästä vain 16 on saanut täydet viisi tähteä. Alla tarkemmat tähtijakaumat:

* = 23 kpl (11,9%)
** = 59 kpl (30,5%)
*** = 60 kpl (31%)
**** = 35 kpl (18%)
***** = 16 kpl (8%)

Kuten arvata saattaa suurin osa teoksista tippuu jonnekin keskitasolle, täysin upeita ja täysin perseestä olevia teoksia on vähiten. Omasta mielestäni en ole erityisen ankara arvostelija, mutta jakauma kertoo selkeästi kuinka jonkinlaista tasoa on yritetty ylläpitää. 

Tässä täydet pojot saaneet teokset:

Ylhäältä alkaen vasemmalta oikealle: Old Fangs, Kaunotar ja Kulkuri, Fantastic Mr. Fox, Anubis Dark Desire Anthology, Plague Dogs, Ringing Bell, Hopeanuoli (manga, Akakabuto -osa), Beasts of Burden - Animal Rites, Mush! Sled Dogs With Issues, Nordguard, Rover Red Charlie, Stargazing Dog, Prinsessa Mononoke, The Ice Wanderer, The Kennel Club, ja The Mystical Fox. En jaksa linkittää jokaista erikseen, käyttäkää hakua tai arvostelulistaa.

Mietin onko näillä teoksilla jotain yhteistä. Millaiset teemat ja tyylit minuun uppoavat eniten. SK edustaa kuitenkin loppujen lopuksi vain ja ainoastaan omia mielipiteitäni, eikä sivua todellakaan kannata lukea faktana. Minua on aikaisemmin syytetty puolueellisuudesta arvostelussa. Kommentti hämmensi, sillä totta kai mielipiteeni ovat puolueellisia. Nehän ovat MINUN ajatuksiani. Jos tykkään jostain niin tietenkin hölötän siitä positiivisia asioita.

Heti ensimmäiseksi huomasin pitäväni varttuneemmalle väelle suunnatuista tarinoista. Kaunotar ja Kulkuri tosin sopii kaikenikäisille, Ringing Bell on vähän siinä ja siinä uskaltaako sitä ihan pienille lapsille näyttää. Seksuaalista sisältöä löytyi vain The Kennel Club -korttipakasta ja Anubis Dark Desirestä. Furrypornoa on tullut luettua jo ihan ookoo määrä, mutta vaikka minulla ei mitään ole petipuuhia vastaan, todellakaan, ei se pelkästään riitä tekemään suurta vaikutusta elleivät taide ja tarina ole vaikuttavia. Esimerkiksi Old Fangsissä käsiteltiin perheväkivaltaa, Prinsessa Mononokessa luonnonsuojelua, ja Plague Dogsissa eläinkokeita. Tälläiset vaikeat teemat kiehtovat, etenkin jos niitä uskalletaan käsitellä useammasta näkökulmasta. Väkivaltaa en erityisemmin kaipaile taikka välttele, kunhan ei mene mielettömäksi silpomiseksi pelkän silpomisen takia.

Nostalgia voi sumentaa aivot, mutta en nyt hirveästi koe jääneeni nostalgian loukkuun. Viiden tähden teoksien joukossa vain kaksi ovat lapsuudesta tuttuja, eli Kaunotar ja Kulkuri, sekä Hopeanuoli. Jälkimmäinen oli tosin tuttu vain anime-muodossaan ja viisi tähteä annoin aikuisena luetulle mangalle.

Piirrostyyleissä suosin paljon realismia. Mitä enempi yksityiskohtia sen parempi. Erittäin realistista linjaa sekä kuvitukseltaan että tarinaltaan edusti The Ice Wanderer, kokoelma sekalaisia eräjormatarinoita. Arvostan myös miellyttäviä sarjakuvamaisia tyylejä, kunhan niissä ei mennä liikaa söpöilyn puolelle. Yllättäen listalta löytyivät hyvin pelkistetyllä, jopa rumalla tyylillä piirretty Stargazing Dog ja välillä hutaistun näköinen Mush! Sled Dogs With Issues. Hyvä tarinankerronta korvaa puutteellisen kuvituksen (jostain syystä tämä toimii harvemmin toisin päin), Stargazing sai jääkalikkasydämeni sulamaan ja ihan oikeasti vähän pillitin sitä lukiessa. Kirjassa keski-ikäinen mies menettää työnsä, avioerossa perheensä ja lopulta hänellä on vain auto ja koira. Hyvin raastavaa ja elämänmakuista meininkiä sopivalla huumorilla varustettuna. Mush taas oli erittäin hauska ja omaperäinen ja yllätti minut täysin vaikka aluksi nirppanokkailin sen kanssa kuvituksen takia.

Yhtäkään tietokoneanimaatiota ei joukosta löytynyt. Myönnän heti etten ole koskaan pitänyt tietokoneanimaatiosta, ellei sitä ole sekoitettu live actionin tai 2D-animaation sekaan. Mutta pelkkä tietokoneanimaatio ei vain iske, oli se miten hienosti toteutettua tahansa. Jos kaksi elokuvaa tehtäisiin samasta juonesta täysin identtisillä toteutuksilla, ainoina eroina toisen olevan toteutettu 2D-animaationa ja toisen tietokoneanimaatioina valitsisin varmasti perinteisemmän vaihtoehdon paremmaksi. Tämä on täysin oma aivovammani ja nykyään varmasti monella minua nuoremmalla ei enää ole samanlaista mielikuvaa perinteisen animaation paremmuudesta. Stop motion-animaatio tosin löytyi Fantastic Mr. Foxin muodossa. Tästä animointityylistä en yleensä pidä, mutta elokuvassa animointi oli erittäin sulavaa ja käytetyt nuket olivat upean yksityiskohtaisia. Eikä itse tarinassakaan ollut mitään moitteita.

Yhtäkään jatko-osaa ei myöskään päässyt joukkoon.