Little Red Riding Hood

NIMI: Little Red Riding Hood
VUOSI: 1994
KÄSIKIRJOITUS: George Arthur Bloom
OHJAAJA: Toshiyuki Hiruma Takashi

Tämä Punahilkka -rahastus on halpatuotannostaan tunnetun Goodtimes Median tekosia, jonka johtoporras sijaitsi Yhdysvalloissa, mutta animointi suoritettiin Japanissa ja Etelä-Koreassa. Studio on tehnyt muun muassa aikaisemmin arvostellun Curlyn. Pidin Curlystä jonkin verran lapsena, joten uskoin Punahilkan edustavan samaa "laatua", en siis odottanut mitään muuta kuin ehkä kahden tähden arvoista halppispiirrettyä, mutta studion Punahilkka olikin PALJON huonompi kuin Curly. Noin 45 minuuttia kestävä animaatio tuntui kestävän ikuisuuden.

Tämä versio on tehty perheen pienimmille. Alkuperäistä tarinaa on rankasti kuohittu lapsiystävällisemmäksi ja mukaan on ängetty kolme laimeata lauluakin, joista etenkin yksi jää raivostuttavasti soimaan päähän pitkäksi aikaa. Punahilkan mummo on sairastunut ja Punahilkan äiti kehottaa tyttöä viemään mummelille korillisen kaikenlaisia hyvyyksiä. Matkalla tytön ei pitäisi puhua kenellekään tuntemattomalle, ja tästä muodostuukin koko elokuvan suurin teema. Tai pitäisi muodostua, mutta puhun tästä tarkemmin vähän myöhemin.

Matkalla Punahilkka tapaa kolme eläintä, jotka kaikki tarvitsevat jonkinlaista apua. Super kilttinä, täydellisenä, virheettömänä ja hyveellisenä tyttönä Punahilkka tietenkin auttaa kaikkia, vaikka hänenhän piti kylläkin mennä suoraan sairaan mummonsa luo. Ensimmäinen polulle sattuva elukka on peuran vasa, joka pillittää koska oli unohtanut hankkia äidilleen synttärilahjan (tässä vaiheessa tulee siis selväksi kuinka inhimillistettyjä elokuvan eläimet ovat). Punahilkka kerää vasalle kukkakimpun ja vasa on tästä innoissaan, itse tosin en ymmärrä mitä iloa peuralle olisi kukkakimpusta kun se elää kukkien ympärillä muutenkin. Seuraavaksi Punahilkka tapaa nuoren varpusen, joka ei putoamisen jälkeen uskalla enää kokeilla lentämistä. Seuraa kliseistä itseluottamuksen pönkittämistä ja pitkitettyä laulantaa. Viimeinen autettava on majava, jota Punahilkka auttaa padon kokoamisessa, samalla lauletaan yhteistyön tärkeydestä ja pyörittelin silmämuniani niin raivoisasti, että ne jumittuivat takakenoon. En nytkään näe silmilläni kuin aivolimojani ja on suuri mysteeri kuinka pystyn kirjoittamaan tätä arvostelua.

Matkan aikana tutustutaan tietenkin tarinan pahikseen, eli suteen. Harmittavasti susi on piirretty hyvin koomisesti ja koomisesti se käyttäytyykin, mitään oikeasti uhkaavaa siinä ei ole, etteivät vain perheen pienimmät tuntisi minkäänlaista jännitystä. Aluksi susi naamioituu puunhakkaajaksi ja kyselee Punahilkalta minne tyttö on menossa, jotta voisi sitten juosta oikotietä pitkin mummon luo ensin. Alkuperäisessä sadussa tämä toimii ihan hyvin, sadustahan on monta hieman erilaista versiota, joissakin susi ei naamioidu ollenkaan, joissakin se yrittää teeskennellä ihmistä. Erona on se, että suullisesti kerrotussa sadussa kuulija ei voi konkreettisesti nähdä kuinka epäuskottava naamio sudella on. Tässä elokuvassa en vaan voinut käsittää miten Punahilkka ja mummo eivät heti nähneet hyypiön olevan selvä susi vain ihmisten vaatteissa. En myöskään ymmärrä miksi susi ei lukuisista helpoista tilaisuuksistaan huolimatta pistänyt Punahilkkaa poskeensa heti.

Lopussa susi on teljennyt mummon ruokakomeroon ja jahtaa Punahilkkaa mummon pihalla. Punahilkka kutsuu auttamansa eläimet apuun ja he saavat ajettua suden tiehensä. Alkuperäisessä sadussa tarina loppuu yleensä suden kuolemaan, yleensä metsästäjän avustuksella. Nyt susi ei kuole, ja tilanteen rauhoituttua Punahilkka lähtee kotimatkalle, vaikka susihan on vielä metsässä ja voisi yhä olla uhka. Sadun perimmäinen tarkoitus on ollut opettaa lapsille vieraiden ihmisten välttely ja sutta voitaisiin pitää vertauksena pedofiilille. Tässäkin Punahilkassa painotetaan useaan otteeseen kuinka vieraille ei saisi puhua. Mutta opetus kärsii paljon koska myös Punahilkan auttamat eläimet ovat hänelle vieraita! Ja lopulta vieraat pelastavat hänet pulasta.

Animoinnin taso on halpaa, mutta tyylillisesti se on kuitenkin ihan nätin näköistä. Taustat etenkin ovat kauniita. Olin vain hyvin pettynyt suden ulkonäköön, muut eläimet elokuvassa ovat kuitenkin selkeästi realistisemman näköisiä. Elokuvassa on paljon tyhjäkäyntiä ja venytettyjä kohtauksia, joten se tuntuu paljon pidemmältä kuin se oikeasti onkaan.

TÄHDET: *1/2

Nara piertelee, osa 9 - OTP 4 LYFE

Minkäs sille voi kun tekee mieli fanityttöillä? Seuraavaan tuotantokauteenkin on vielä pitkä odotusaika, nyyh. Game of Thrones -fanityttöilyä voin onneksi sentään harrastaa nettikaverini kanssa, jonka kanssa piirrämme ja suunnittelemme dorkaa turriversiota sarjasta. Yleensä uhrikseni päätyvät lempihahmoni Petteri ja Sanna  Petyr ja Sansa. Kaverillani taas on bouneri Briennelle.

Tämä kuva oli suuren turhautumisen ja vaivan takana, sillä jouduin piirtämään ääriviivat uudelleen peräti kolmesti koska mokailin. En myöskään ajatellut tehdä kuvasta blogipostausta, joten tällä kertaa kuvan edistyminen on dokumentoitu huonosti ja kuvat ovat sekalaisesti poimittu Facebookista ja Instagramista.

© HBO

Halusin ajankuluksi piirtää lisää fanitaidetta ja piirsin aluksi screenshottien avulla muutamia luonnoksia, joista sitten valitsin yhden viimeisteltäväksi. Mallin käytössähän ei ole mitään pahaa, se on eri asia kuin läpi piirtäminen. En kuitenkaan itse tykkää jos jokin kuva on vain orjallisesti piirretty mallista tuomatta mukaan mitään uutta, ja ainakin itselleni tälläinen pelkkä jäljentäminen on äärimmäisen tylsää. Joten halusin tehdä kuvaani talvisen maiseman, vaikka alkuperäisessä screenshotissa ei vielä lunta ollut. Kuten yleensäkin minulla ei ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa millainen tausta tulisi olemaan, muuta kuin talvinen. Tässä luonnoksessa näkyy vielä pyöreä reunustus, jonka hylkäsin jossain vaiheessa.

Hyi saatana. Ensimmäinen puhtaaksipiirtoyritys meni päin persettä. Käyttämässäni kynässä olikin aivan liian leveä kärki, jolla sai aikaan vain tasapaksua jälkeä. Kun kumitin luonnosjäljet alta lopputulos oli aivan karsea. Vittuuntuneena heitin kuvan muutamaksi viikoksi nurkkiin.

Jouduin piirtämään kuvan uusiksi kolmesti. Toisella kertaa käytin toista parempaa kynää ja jäljestä tuli tarpeeksi tarkkaa. Valitettavasti munasin TAAS. Muste levisi kesken työskentelyn, mutta tämä oli oikeastaan ihan hyvä asia, sillä kolmannella piirtokerralla kasvoista tuli paljon hienomman näköiset. Tosin tässäkin muste levisi pikkaisen (tsekatkaa takin reunus), mutta onneksi levahtaminen tapahtui mustaksi tarkoitetussa kohdassa. Hyvällä kynällä on tosiaankin suuri merkitys, mutta hyvällä kynällä en tarkoita välttämättä sitä kalliimpaa versiota, vaan sitä mikä nyt sattuu soveltumaan käyttäjälleen parhaiten. Käytän itse halpoja toimistokuulakärkikyniä. 

Köyhiksen valopöytä. Piirrän luonnoksen puhtaaksi läppäriä vasten.

Sain viimein ääriviivat tehtyä. Aika siirtyä väritykseen, vaikka nurinkurisesti teen taas hahmot ennen taustaa. Näin ei kuulemma saisi tehdä ja tekeehän se toki järkeä, mutta itse olen aina tehnyt hahmot taustaa ennen ja vanhoista tavoista on hankala päästä eroon.

Aloitin varjostamalla sinisellä. Tässä vaiheessa sinisyys näyttää hyvin tummalta ja voimakkaalta, mutta se peittyy sopivasti kun päälle lisätään hahmojen omat värit. Värit ovat Copicceja, joista osa oli kuolemispisteessä.

Värityksessä ehdottomasti suurin urakka oli noiden perhanan vaatteiden pisteiden kanssa. Pelkkiä pisteriviä oli hirvittävän puuduttavaa tehdä.

Hahmot valmistuivat viimeinkin. Lisäsin kiiltoa joihinkin kohtiin valkoisella geelikynällä.

Taustan teosta en ottanut mitään prosessikuvia. Taustojen piirto on minulla aina melkoista sähellystä ja tämäkin on todella karkeasti tehty. Tausta on Copiccia, mutta lumisateen tein taas aika omaperäisellä tavalla. Minulla on muutama suuri valkoinen permanenttitussi, joita käytetään paljolti tehtailla. Näiden kärki on niin leveä ja itse muste niin paksua etteivät ne juuri sovellu piirtämiseen, mutta kun kärkeä painaa kauan muste alkaa valua siitä valtoimenaan ja voin käyttää sitä värin räiskimiseen (suojatkaa lähiympäristö vaikka sanomalehdellä). Suojasin toki muutamia kohtia kuvasta, koska en halunnut tiettyjen kohtien peittyvän valkoisten laikkujen alle.

Kuulumisia

Blogi on viettänyt hiljaiseloa pidemmän aikaa. Olen tänä vuonna onnistunut kirjoittamaan vähintään 4 postausta joka kuukaudessa, mutta en usko tuon määrän tulevan täyteen enää tässä kuussa ja pitkään tulevaisuudessa. Kuitenkin edes yksi kirjoitus joka kuukaudelle on tavoite, josta yritän pitää kiinni. Samanlaista tahtiahan suurin osa muista blogeista pitää. Materiaalin puutteesta ei ole kyse, todellakaan, kotona lojuu katsomattomia/lukemattomia teoksia vaikka kuinka paljon. Välillä siivotessa törmään teoksiin, jotka olin jo täysin unohtanut omistavani.

Ongelmana ovat energian ja ajan puute. Koiran kanssa touhuaminen vie paljon aikaa, olen yrittänyt olla aktiivisempi piirtäjämisessä, sitten on yritys, ja tuttavat, pikaisesti käväisin vähän aikaa sitten Ruotsin puolella tsekkaamassa rakkausbändini keikan, nyt olen myös pimahtanut ja alkanut kirjoittaa kirjaa (koirista, tietenkin). Monta kertaa aiemminkin olen aloittanut ja lopettanut kesken kirjaprojekteja, nyt kuitenkin olen ottanut tavoitteeksi saada tämän loppuun kun kerran olen saanut mukaan monta muutakin kirjoittajaa ja aihe on itselle rakas. Tekisi myös niin mieli aloittaa koiralleni oma blogi, vaikka se on pelkkä kotirakki joka ei harrasta mitään (ainakaan vielä). Ei-koiriin liittyviä leffojakin tulee paljon katsottua, missä tosin on miinuksena etten niistä voi kirjoittaa mitään kun valitsin blogin aihepiirin näin rajalliseksi (ja voi että kun välillä tekee mieli aloittaa arvostelublogi scifi-, fantasia- ja kauhuleffoille!). Luurailen myös yhä Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n foorumeilla ja kirjoitin juttuja tulevaan jäsenlehteen, sitä seuraavaankin tulen kirjoittamaan jotain jahka se on ajankohtaisempaa.

Sellaista siis. Aivan turha postaus tämäkin oli, mutta hei sain sillä sentään nostettua tämän kuukauden saldoa yhdestä postauksesta kahteen!

Mikäli yläkuvan kaltaisia kuvia elukoista tykkää tsekkailla voi minua seurata Instagramissa, jossa olen KingbitchNara. Mikäli janoaa lukea muita SK:n kaltaisia blogeja suosittelen muun muassa seuraavia: Hammasnurkka, Fantastic!, Kani Kirjalla, Koiranvirka, Peninkulman Kantamassa, Suden Sade, Under The Cherry Tree, Hopeatiikeri, sekä Finnish Comics Dissected.

The Hollow Earth

Kansi by Eric W. Schwartz

NIMI: The Hollow Earth
VUOSI: 1996 - ?
TARINA: Mark Shaw
KUVITTAJA: Mark Shaw

Tästä sarjasta löytyy netissä hyvin vähän tietoa ja törmäsin siihen vain sattumalta selailemalla yhtä lempiputiikkiani, Second-Ediä. Myynnissä oli vain kolme lehteä ja koska moni lyhyempi furrysarjakuva on kolmen lehden mittainen oletin koko sarjan olevan siinä. Näin ei käynytkään, enkä ole varma kuinka monta osaa sarjaa on lopulta ilmestynyt. Nuuskimalla löysin Mark Shawin faneille jättämän viestin vuodelta 1999, jossa kerrottiin kuudennen osan olevan näkyvillä ilmaiseksi netissä (sivulla, jota ei enää ole olemassa). Kenties sarjakuvan julkaisu painettuna ei enää kannattanut?

Hollow Earth on sekoitus komediaa ja seikkailua, minulta kesti pieni hetki päästä sen letkeään maailmaan sisälle. Päähenkilö Walter Kitty on vähän luuseri jätkä, joka eräänä päivänä saa tuntemattomalta mummelilta miljoona dollaria lahjaksi. Epäonnisten sattumien takia Walter kuitenkin heti menettää rahat, mutta törmää kauniiseen ja haikean oloiseen Catherine Foxxiin. Catherine asuu arvostetun professori-isänsä kanssa kahdestaan, Catherinen äiti katosi vuosia sitten mystisesti ja tohtori Foxx uskoo hänen kuolleen. Catherine on nähnyt toistuvia unia suuria voimia sisältävästä puhuvasta ja leijuvasta silmämunasta, joka ilmeisesti liittyy jotenkin hänen äitinsä katoamiseen.

Tohtori Foxxin vanha tuttu kertoo uudesta löydöstään Mongroliassa, hän on löytänyt portin onttoon maahan. Catherine ja hänen isänsä lähtevät mukaan tutkimusretkelle, Catherineen jo lääpällään olevan Walterin jäädessä nuolemaan näppejään. Mutta onneksi hädän hetkellä sama mummeli heittää uuden miljoonan Walterille ja mies pääsee juuri ajoissa pelastamaan rakastettunsa lumimieheltä! Catherinen uneksima mystinen silmämuna tulee myös kutsuttuna paikalle pelastamaan sankarit pulasta. Juoneen liittyvät myös jotenkin anubis ja hänen hallitsemansa örkit, mutta valitettavasti en ehtinyt päästä juonesta kunnolla jujulle näin vähäisen materiaalin avulla. Rennosta otteestaan ja hölmöistä juonenkäänteistään huolimatta Hollow Earth oli selkeästi suunniteltu pitkäksi sarjaksi.

En voinut olla pitämättä sarjasta, vaikka olenkin rujo ja tylsä ei tarinan täysin hatusta heitetyt juonenkäänteet haitanneet ollenkaan kun totuin tarinan tunnelmaan. Olen aina pitänyt Indiana Jones -tyylisistä seikkailuista ja aina ajoittain hurahdan lukemaan ties mitä paranormaaliteorioita. Onttoa maata olisi ollut kiva päästä näkemään kunnolla, nyt pääsin tarinassa vasta sen porteille vähän vilkuilemaan ja Catherinen piilevät voimatkaan eivät vielä ehtineet puhjeta kukkaan. Tarinan teema oli siis itselleni varsin viihdyttävä. Itse päähenkilöstä en vielä ainakaan oppinut pitämään, Walter on aika nysverö ja persoonaton. Mutta Catherinen isästä tykkäsin hirveästi, sillä professori on äkäinen ja äärimmäisen skeptinen kaiken vähänkin epätieteellisen suhteen, mutta hänellä on kuitenkin sydän oikealla paikalla tyttärensä suhteen. Tykkäsin myös monista eläimiin liittyvistä kekseliäistä sanaleikeistä, joita oli siroiteltu mukaan. Samalla kuitenkin ahdistuin kun mietin miten ihmeessä moisia voisi suomentaa, sarjakuvien suomennos kun on osa nykyistä duuniani ja englantia lukiessa monesti samalla mietin miten tämän suomentaisin vaikkei minulla olisi mitään suunnitelmaa julkaista teosta.

Itse kuvitus ei ole silmiä hivelevää, mutta ajaa asiansa ja on selkeätä seurattavaa. Missään vaiheessa ei ollut epäselvää mitä kohtauksessa tapahtuu, vaikka meno oli monesti vauhdikasta. Kannet ovat hieman harhaanjohtavia, sillä vaikka eri taiteilija on yrittänyt vähän matkia Shawn tyyliä ovat kannet silti paljon edustavamman näköisiä kuin itse sisältö. Tarinan viihdyttävyys kuitenkin pelastaa paljon.

Harmittavan vähän sain luettua lupaavasti alkanutta tarinaa. Harmittaa myös kuinka pilasin nämä omat sarjikseni, sillä olen kamala ihminen ja luen monesti vessassa, olin sitten unohtanut sarjikset lattialle ja suihkun höyryt pilasivat ne.

TÄHDET: ***