torstai 22. toukokuuta 2014

Suomalaisten koiranettisarjakuvien kliseet


EDIT: Selvennän, että puhumalla koiratarinoista tarkoitan tässä postauksessa tarinoita kaikista koiraeläimistä koirista kettuihin. Koiraeläinnettisarjakuva olisi ollut melkoinen sanahirviö.

Tässä postauksessa käsittelen suomalaisissa koira-aiheisissa nettisarjakuvissa ja miksei omakustanteissakin useasti esiintyviä kliseitä ja epäkohtia. Nämä asiat ovat häirinneet minua kauan, mikä ei kuitenkaan tarkoita että ne häiritsisivät kaikkia lukijoita, tai että sarjakuvasi pitää heti lopettaa kesken jos siitä löytyy jotain näistä piirteistä. Kliseitä voi toteuttaa hyvällä maulla, joistakin kliseistä ihmiset vain yksinkertaisesti pitävät ja sen takia ne toistuvat uudelleen tarinoissa.

Realismia ei todellakaan tarvitse olla joka tarinassa, fantasialla ja taialla voi ihan hyvin selittää asioita jos haluaa. Mutta yleensä nämä koirasarjakuvat pyrkivät olemaan realistisia, korkealentoisia taisteluita lukuun ottamatta. Täysin fantasiavapaita koiratarinoita ei myöskään juuri ole ja mielestäni niistä on huutava pula. Itseä ainakin kiinnostaa paljon enemmän lukea oikeiden susien elämästä kuin uljaiden fantasiasusien seikkailuista.

Suomessa 90% koira-aiheisista tarinoista on selkeästi Hopeanuolen inspiroimia. Tästä on tullut pidemmän päälle todella puuduttavaa. Muualla maailmassa tehdyissä eläinsarjakuvissa vaikutteita on yleensä otettu Hopeanuolen sijasta (jota muualla ei ole julkaistu) esimerkiksi Leijonakuninkaasta, Baltosta ja Jack Londonin kirjoista, mutta Suomessa Hopeanuolen vaikutuksella on selkeä ylivalta. Hopeanuoli alunperin oli hyvin erilainen ja omaperäinen toimintasarja, samaa kuitenkaan ei voi sanoa sen innoittamista sadoista nettisarjiksista ja nykyään suosituista Youtube-sarjoista. On hienoa jos jokin sarja inspiroi, mutta vielä hienompaa on saada lukea täysin omaperäiseltä vaikuttavaa tarinaa joka yllättää ja inspiroi taas jotain toista.

Olen vuosien varrella itse kirjoittanut ja piirtänyt omia tarinoita, joita en tosin ole julkaissut netissä. Olen langennut näihin samoihin kliseisiin kuten moni muukin. Tässä postauksessa ei todellakaan listata kaikkia epäkohtia, vaan saatan tehdä vielä toisenkin postauksen aiheesta.

Pentupäähenkilö
Oletan että tarinan kirjoittaja tekee päähenkilöstään saman ikäisen kuin hän itse on, ihan vain koska on helpompaa samaistua ja kirjoittaa ikätoverista. Mutta pentupäähenkilöitä on jo niin paljon, eikä aihe ole millään tavalla realistinenkaan. Jokaisessa tarinassa nämä pennut tuntuvat pystyvän vetämään turpaan kokeneita aikuisia ja ovat henkisesti lähes aikuisen tasolla. Nämä pentupäähenkilöt harvoin leikkivät ja töpeksivät iälleen sopivasti, vaan ovat heti vastuuntuntoisia, harkitsevia ja voimakkaita. Mikäli tämä aihe toteutettaisiin kunnolla vuosien mittaisessa tarinakaaressa se voisi onnistua loistavasti, olisi hienoa seurata kuinka hahmo hiljalleen aikuistuisi sekä fyysisesti että psyykkisesti. Mutta lopulta itse ainakin odotan innolla juuri hahmon aikuistumista, sillä mielestäni aikuiset hahmot ovat yleensä paljon pentuja/lapsia kiinnostavampia. Aikuiset hahmot ovat niin sanotusti valmiita tuotteita, heidän personaalisuus on vakiintunut, voimansa huipussaan ja he kohtaavat eri haasteita kuin pentujen olettaisi kohtaavan.

Traumaattiset lapsuudet
Tämä aihe on niin klisee jo. Eikö ole mahdollista että ennen täysin tasapainoista ja normaalia elämää viettäneestä voisi hädän hetkellä kasvaa suuri sankari? Ongelmana pidän myös sitä, kuinka nämä lapsuuden traumat eivät yleensä heijastu päähenkilössä muuten kuin kasvaneena päättäväisyytenä, voimana ja muina positiivisina asioina. Hänen lapsuutensa ongelmat ovat vain vahvistaneet häntä, hällä väliä vaikka hän olisi todistanut murhan vain muutaman viikon ikäisenä, häntä olisi hakattu koko lapsuus ja ollut orpo. Vastoinkäymiset tosiaan voivat kasvattaa luonnetta, mutta ne jättävät negatiivisetkin jälkensä. Aikuisen mieli myös kestää vastoinkäymisiä paljon paremmin kuin pennun mieli, joten jos pentu on pienestä pitäen joutunut kokemaan kauheuksia on omituista odottaa siitä seuraavaa uljasta johtajaa.

Lauma1 vs Lauma2
Koiratarinat turhan usein tippuvat tähän kategoriaan. Kahden lauman välillä on ollut vuosisatoja jatkuva sota, jonka syytä kukaan ei edes enää muista. Laumat ovat yleensä kumpikin villikoiria tai susia, mutta joissain tapauksissa kyseessä voi olla koirat vastaan karhut tai muu iso peto. Sotatarinathan ovat kiehtovia ja sodassa hahmot joutuvat tekemään vaikeita ja epäeettisiäkin päätöksiä. Mutta koiratarinoissa sotivat osapuolet ovat liian mustavalkoisesti leimattuja hyvis- ja pahislaumoiksi. Pahislauman motiivia ei juuri koskaan selvennetä, se vanha "haluan valloittaa koko maailman muahahahaa" ei ole kovinkaan syvällisesti pohdittu motiivi.

Tekijä ei ymmärrä genetiikkaa
Hyvin usein tarinoissa tulee vastaan ties mitä ketun ja suden sekoituksia. Kettu ei voi lisääntyä suden tai koiran kanssa! Hyeena taas ei ole edes koiraeläimiin kuuluva. Tälläiset mahdottomat risteytykset toimivat vain jos tekijä selittää kuinka ne ovat syntyneet, vaikka geenimanipulaatiolla.

Genetiikasta voisi saada todella hyviä juonenkäänteitä tarinoihin. Vaikkapa kaksi merlen väristä koiraa rakastuvat, mutta heidän pentunsa syntyvät vanhempien värityksen takia kuuroina ja sokeina.

Tekijä ei ymmärrä anatomiaa
Koirien ja hevosten jalat taipuvat eri tavoin! Oma selkeästi tunnistettava tyyli on erittäin hieno asia, mutta jotta tyyli toimisi sen piirtäjän kuuluisi tuntea aiheensa anatomia. Huomaan itse heti jos jokin anatomiassa on vialla muiden kuvissa (omien kuvien suhteen olen tietenkin sokeampi), jos korvat kiinnittyvät oudosti, jalat ja häntä taittuvat luonnottomasti ja niin edelleen. Anatomiapierut pahimmassa tapauksessa pilaavat koko kohtauksen tekemällä siitä surkuhupaisan.

Harvinaiset mielikuvituslajit
Tähän syntiin olen itsekin syylistynyt. Tein tarinaa harvinaisesta suden alalajista, joka oli tavallista sutta kookkaampi ja eli syrjäisessä vuoristossa. Ensinnäkin, miksi alalaji olisi harvinaisempi, jos se olisi tavallista parempi? Hyvin usein törmään juuri näihin mielikuvituslajeihin, jotka ovat tavallista suurempia, värikkäämpiä, voimakkaampia ja kaikessa muutenkin parempia.

Harvinaisuudessa ei myöskään ole muuta hyvää kuin salamyhkäisyys. Mitä pienempi populaatio on, sitä suuremmaksi riski sisäsiitoksesta kasvaa. Tässähän toki olisi hyvän tarinan ainesta, mutta harva haluaa tehdä tarinaa sudesta joka nussi serkkunsa kanssa. Vaikka lajia olisikin yli 100 yksilöä, ei se silti ole paljon vaikka siltä kuulostaakin. Kaikki nuo 100 yksilöä ovat kuitenkin sukua toisilleen ja geenejä katoaa lopullisesti joka sukupolvessa koska kaikki yksilöt eivät lisäänny. Jotta laji voisi säilyä terveenä joidenkin tutkijoiden mukaan yksilöitä kuuluisi olla olemassa vähintään 5000 (lisätietoa).

Jatkuvat taistelut
Eikö hyvää koiratarinaa saa muusta aiheesta kuin taisteluista? Onko Hopeanuoli syövyttänyt aivomme näin pahasti? Eikö tosiaan voida tehdä tarinaa, jonka pääosassa on jokin ihan muu aihe kuin taistelut? Villikoiriahan on oikeasti olemassa ja niitä on paljon erilaisia, eikö olisi kiinnostavaa lukea tarinaa niiden päivittäisestä eloonjäämistaistelusta konkreettisen taistelun sijaan? Monesti eri koiratarinoita lukiessa tulee vain tunne että jokainen ei-taistelukohtaus on vain pikaista johdattelua seuraavaa taistelua varten. Taisteluihin pitäisi olla myös hyvä motiivi, sillä luonnossa eläimet yleensä välttelevät taisteluita mahdollisimman paljon. Eri asia olisi jos koirat olisivat saaneet taistelukoulutusta ihmisiltä, jolloin ne helposti hakeutuisivat konfliktitilanteisiin.

Rotuvalinnat
Pystykorvaiset, mahdollisimman paljon sudelta näyttävät koirat ovat järjettömän suosittuja suomalaisissa koiratarinoissa. Hällä väliä vaikka eri koirarotuja on erikoistettu olemaan tavallista sutta vahvempia, nopeampia tai älykkäämpiä, nämä pystykorvahahmot ovat tasaisen parhaita kaikessa. Kaikki vähänkin mastiffimaiset tai kiharakarvaiset koirat ovat ehdoton ei, koska ne ovat "rumia" ja vaikeita piirtää. Harva piirtää minkäänlaisia luppakorvaisia korvia, ihan vain koska itse pitävät näitä pystykorvia niin uljaina ja salaperäisinä. Mikäli sarjakuvassa esiintyy ei-pystykorvia, ne eivät missään nimessä voi olla päähenkilöitä. Terriereitä ei esiinny tarinoissa juuri yhtään, vaikka niiden voimakas metsästysvietti ja terve rakenne tekisivät niistä hyviä selviytyjiä.

Pystykorvien ohella sarjakuvissa esiintyy myös usein harvinaisia, eksoottisia rotuja, sama se kuinka epätodennäköistä niiden juoksentelu vapaana olisi. Moni näistä sarjakuvista sijoitetaan Suomeen, koska se on varmasti nuorelle piirtäjälle helpointa. Mutta kuinka monta akitaa, kai-koiraa tai salukia juoksentelee Suomen (tai minkään muun maan) metsissä, entä kuinka yleisiä näiden sekoituksetkaan ovat? Suomessahan toki voisi olla villikoiria ja jos tarinan sijoittaa Suomeen niin yleisiä koiria voisivat olla kotimaiset rodut, saksanpaimenkoirat, labradorinnoutajat, beaglet ja niin edelleen. Tutkikaa tarinan tapahtumapaikan yleisimpiä rotuja, koska muuten tarina menettää roiman osuuden realismia jos siellä täällä vipeltää arvokkaita harvinaisia rotukoiria. Pidä myös mielessä että alueilla, joissa on vaihtuvat vuodenajat eivät karvattomat tai ohutkarvaiset rodut yksinkertaisesti pärjää. Näyttelyjalostuksen takia moni rotu on jalostettu pisteeseen jossa ne eivät ole enää mitenkään käytännöllisiä, vaikkakin ovat ihmisten mielestä "kauniita". Nykyinen bernhardilainen tuskin saisi kiinni yhtään saalista, mutta 100 vuotta sitten koira oli varsin atleettinen.

Päähenkilö on perinteinen sankari
Perinteisellä sankarilla tarkoitan nyt juuri suomalaisessa koiratarinakulttuurissa olevaa sankarin arkkityyppiä. Hahmo on luonteeltaan määrätietoinen, ehdottoman oikeudenmukainen, järkevä ja jalo. Hän on melko voimakas, nopea ja ketterä. Hän ei tee virheitä ja ajattelee aina muiden parasta. Oikeastaan hän voisi olla Hopeanuolen kadonnut veli, mitä ihmistarinoissa kutsuttaisiin Mary Sueksi. Tosin perinteinen päähenkilö on lähes aina uros, joten siis Gary Stu. Kaipaan särmikkäitä hahmoja, hahmoja joilla on epäsovinnaisia ajatuksia, huonoja tapoja, virheitä ulkonäössä ja jotka eivät aina onnistu kaikessa mitä tekevät. Nämäkin virheet pitää olla hyvällä tavalla toteutettuja, ei niin että "mun hahmo Make tappo sen kaverin nuorena, mutta se on oikeasti tosi mukava eikä halua puhua siitä enää". Tälläistäkin on nähty!

Tapahtumapaikka ja -aika epäselvä
Monessa sarjakuvassa tapahtumapaikkaa ei ilmoiteta missään vaiheessa, mutta miljöö on yleensä samanlainen kuin Suomessa. Tämä on lukijalle hyvin hämmentävää, etenkin jos mukaan sekoitetaan kaikenkielisiä nimiä Akirasta Petteriin. Ehkä tämä ei haittaa muita, mutta itseäni ainakin haittaa jos en tiedä minne tarina sijoittuu. Vielä enemmän haittaa jos tekijä ei selvästi tiedä paikasta yhtään mitään, esimerkiksi piirtämällä tiikereitä Afrikkaan ja vuoristoja Suomeen. Sitten kun tapahtumapaikan maa on valittu, niin olisiko mahdollista mitenkään tehdä hahmojen asuttamasta metsästä persoonaalisempi? Yleensä näen vain sarjakuvissa puita puiden perään, eikä mitään varsinaisesti tunnistettavaa kohtaa metsässä ole.

Tapahtuma-aikaa ei myöskään yleensä mainita. Mille vuosisadalle tarina sijoittuu? Odotanko että ihmiset tulevat sankarien perään puunuijien vai kiväärien kanssa? Jos koirat ovat ihmisten omistamia, millaista teknologiaa ihmisillä on jo käytössään? Kuinka paljon vapaata elintilaa eläimillä on jäljellä? Mihin töihin koiria käytetään vielä aktiivisesti, onko vaikkapa reenveto elintärkeä työ vai pelkkä harrastus? Onko piirtämääsi rotua edes ollut olemassa aikana johon tarinasi sijoittuu?

Esimerkkejä omaperäisistä koiratarinoista
Rover Red Charlie kertoo kolmesta koirasta, jotka todistavat ympärillään alkavaa maailmanloppua. Kaikki ihmiset sekoavat ja alkavat hysteerisesti tappamaan toisiaan, lopulta eläinten jääden yksin aavekaupunkeihin.

Beasts of Burden kertoo idyllisessä lähiössä asustavista koirista ja kissoista, jotka joutuvat jatkuvasti kamppailemaan paranormaalien olentojen ja ilmiöiden kanssa ihmisten ollessa tapahtumista tietämättömiä. Taistelut voitetaan älyllä ja magialla.

Kaukametsän pakolaiset on vanhempi piirrossarja, jossa pieni metsä raivataan jolloin metsän asukit joutuvat lähtemään evakkoon. Eläimet lähtevät yhdessä etsimään uutta asuinsijaa, jolloin syntyy poikkeustila jonka aikana vanhassä metsässä yhdessä asuneet eläimet eivät saa syödä toisiaan. Toisella tuotantokaudella sarjan juoni muuttui lauma1 vs lauma2 -kliseeksi, mutta toimi silti erittäin hyvin.

The Plague Dogs seuraa kahta eläinkoelaboratoriosta karannutta koiraa, joista kummallakin on omat traumansa jotka oikeasti vaikuttavat hahmojen käytökseen.

Kaikenkarvainen Charlie kertoo renttukoirasta, jonka entinen kaljan ja uhkapelin täytteinen elämä päättyy kun hänen rikoskumppaninsa murhauttaa hänet. Charlie päätyy kuolemansa jälkeen koirien taivaaseen, mutta karkaa sieltä.

20 kommenttia:

  1. Nuorimpien on tosiaan vaikeampaa keksiä oikeasti omaperäistä sisältöä koska tietoa ja elämänkokemusta on vähän. Kliseisiä tarinoita kuitenkin esiintyy ihan täysi-ikäisilläkin, koska pienenä aloitettua tarinaa harvoin heitetään roskakoriin.

    VastaaPoista
  2. Kaukametsän pakolaiset olisi ennemminkin koiraeläintarina kuin koiratarina.

    Kyseinen piirrossarja (ja kirjakin) on kyllä oikein hyvä, lapsena kuului suosikkeihini. Tuletko tekemään arvostelun tuosta piirrossarjasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisällytön koiratarina-sanaan kaikki koiraeläimet, olisi pitönyt olla termin suhteen tarkempi. Tarkasta lajista huolimatta tarinat noudattavat paljolti samoja juonikuvioita Suomen nettisarjisskenessä.

      Poista
    2. Helvetti näitä typoja. Sarjan arvostelen kun jaksan katsoa sen uudelleen.

      Poista
  3. Tämä teksti ei juurikaan tarjonnut itselleni mitään uutta oltuani koirasarjojen kanssa tekemisissä vuosikaudet, tehtyäni yhden sellaisen nettiin ja luettuani joskus muinoin Meon sarjakuvapohdinnat (joka on tosi hyvä, ja suosittelen jokaiselle sarjakuvia tekeville aihepiiristä huolimatta!). http://vincered.net/ladattavat/sarjistuto.html

    Pitäkää tätä vain itsemainostuksena jos tahdotte, mutta haluan hieman mainita tässä koirasarjakuvasta jonka tein vuosina 2010-2011. Siinä on 71 täysvesivärein väritettyä sivua, kolme hahmoa eikä yhtään taistelua. Koko sarja keskittyy oikeastaan siihen, että päähenkilö näkee unta ja saa siitä intoa lähteä etsimään unessaan näkemää paikkaan. Konfliktia aiheuttaa kielletty ystävyyssuhde toisen koiran kanssa, jota päähenkilön (jolla ei ole nimeä) adoptioisä ei hyväksy - syystä että hän on toisen isovanhempansa puolelta susi, ja koira- sekä susiverensä takia ei ole hyväksytty kummankaan lajin keskuudessa.
    Piirros- ja väritysjälkensä puolesta tätä en halua suositella kenellekään, mutta siltikin saamani palaute on ollut pitkälti 100% positiivista ja ihmiset ovat usein kehunut omaperäistä ideaani. Lähdin tätä sarjaa tekemään varmasti hyvin erilaisella asenteella kuin monet muut koiraeläinsarjakuvia tekevät: halusin kirjoittaa tarinan, jossa nyt sattui olemaan koiria. Usein tuntuu sen asenteen olevan enemmän että tehdään koirien itsensä vuoksi tarina, olipa se millainen hyvänsä. Omaan sarjaani tuli ehkä ne koirat sen takia, kun olin Hopeanuoli-mangan suomijulkaisun huumassa (aloitin sarjani heinäkuussa 2010). Muut sarjakuvani käsittelevät muita otuksia (onpahan yksi sarja karhusta, ja toinen kissoista) tai peräti ihmisiä.

    Olisin tuohon esimerkkeihisi hyvistä koiraeläinsarjoista toivonut nimenomaan niitä nettisarjakuvia, kun kerran tekstisi sitä käsitteli. Noista kaksi on jo entuudestaan tuttuja (Kaukametsäläiset kirjan sekä sarjan kautta, ja Charlie tietty leffana), ja The Plague Dogsista olet tehnyt arvostelun jonka luin joskus. Toivottavasti kuitenkin arvostelet Kaukametsän pakolaiset, sillä se on niitä harvoja tähän blogiin jossain määrin sopivista sarjoista jota tuli skidinä töllättyä telkusta.

    ~Yamashita http://rikkakasvit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halunnut listata nettisarjakuvia esimerkkeihin. En ole moneen vuoteen seurannut kuin satunnaisesti paria sarjaa, suuri osa sarjoista mitä luin nuorempana on poistettu. En myöskään halunnut postauksen osoittelevan ketään tiettyjä henkilöitä.

      Poista
    2. Myönnettäkööt, etten ole koiranettisarjakuvia seurannut hyvin, hyvin pitkään aikaan. Kuukausittainen suomalainen paketti Gingaa Weedin muodossa riittää hyvin.
      Sääli, olisi ollut kiinnostavaa löytää HYVIÄ koirasarjoja netistä.

      ~Yamashita

      Poista
  4. sain tosi hyviä vinkkejä täältä (kröhöm kirjoitin oikeen muistiinpanoja) :D En oo koskaan ite sarjakuvaa tehnyt, joskus muutama vuos sitten ku koiria aloin piirtään ni tein youtubeen jotain erittäin kämästä ja paskasti animoitua koirasarjaa (juoni tosin oli original eikä kopsattu hopsusta ku en ees tienny koko hopeanuolesta mitään sillo, annan plussat itelleni siitä) :D tässä tekstissä oli ihan faktoja mitä en oo aatellu koirasarjoista, just esim. Tää hahmon traaginen lapsuus ja miten se ei vaikuta hahmoon mitenkään muuten kuin positiivisesti.. mut joo, kiitos paljon vinkeistä :)

    VastaaPoista
  5. Huomaan että yhtä asiaa sinun on vaikea sisäistää: sarjakuvan tarina tapahtuu aina siinä universumissa. Tunnut vaativan realismia, vaikka itsekin sanoit että suurin osa on enemmän tai vähemmän fantasiaa. Sarjakuvassa koirat ja ketut voivat risteytyä? Great, sitten voivat. Ei lukijalle todellakaan tarvitse siinä selittää miksi se on mahdollista. Olet lukenut että niin käy, eli niin käy. Olisihan se nyt ihan hullua että sarjakuvaan tulee mopsi, ja yhtäkkiä rodun jalostushistoriaa aletaan käydä läpi sen ulkonäön selittämiseksi. Sama asia vaikka sinisten koirien kanssa, lukijan ei kuulu tai tarvitse tietää miksi koira on sininen. Se on sininen niin se on sininen. Vaikka sarjakuva perustuisi muuten realistiseen maailmaan, on sallittua että piirtäjä muuttaa sääntöjä ja tekee jostain asiasta mahdollista, vaikkei se meidän maailmassaan olisikaan. Se ei tee sarjakuvasta huonoa eikä ole asia mikä pitäisi korjata. :D Lue vähän enemmän muitakin kuin koirasarjiksia, niin huomaat että ei kaiken tarvitse olla kuten meidän maailmassamme olisi.

    Yksi höpöimpiä pointtejasi oli paikan ja ajan mainitseminen. Mitä, pitääkö sarjakuvassa olla "Britanniassa, vuonna 2000"? :D Hahaha. Vaadit taas että sinulle selitetään asiat, vaikket luultavasti tee sillä tiedolla mitään. Jos vuodella tai paikalla olisi väliä, niistä varmasti mainittaisiin. Usein tarinan kannalta on yks hailee missä miljöö on, ja vaikka sua nyt sattuu kiinnostamaan, ei sarjakuvan tarvi sua paapoa ja kertoa itestään kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo sanoin nämä sarjakuvat yleensä pyrkivät realismiin korkealentoisia taisteluita huolimatta. Kun pyrkimys epäonnistuu, niin siitä kannattaa huomauttaa tekijälle, eikö? Jos itse voit nauttia sarjakuvista joissa sua ei "paapota" kertomalla yksityiskohtaisemmin mistään asiasta, niin se on hyvä sulle. Amatöörimäiset tarinat kaipaavat lukijoita, itse vaadin tarinoilta paljon että ne kiinnostaisivat yhä. Oletat myös etten lue muita kuin koirasarjiksia, mutta omistan yli 500 mangaa sisältäen laajasti eri genrejä ja piirtotyylejä. Myös satunnaisia omakustanteita ja länsimaisia sarjakuvia olen haalinut. Eivätkä kerro koirista.
      Kritiikki on ok, mutta toivoisin vähän kohteliampaa lähestymistä. Tästä ragetuksestasi sain lähinnä vaikutelman että olet itse piirrellyt tai yhä piirtelet vähän hölmöä ja puutteellista sarjakuvaa.

      Poista
    2. Pakko huomauttaa tähän väliin, että vaikka kaikkien yksityiskohtien selittäminen tarinassa ei olekaan tarpeellista, kuten sanot, niin ei lukijan eteen voi paiskata ihan mitä vain sillä perusteella, että "se on näin, kun minä sanon, että se on näin". Fiktion kuluttaja on usein valmis hyväksymään paljon hullutuksia, mutta sitä ei pidä käyttää törkeästi hyväksi paikkaamaan esim. puutteellista suunnittelua tai kekseliäisyyden puutetta, koska siihen harva lukija suostuu.

      Hyvän tarinan ominaisuuksia on, että lukija pystyy uppoutumaan sen maailmaan. Hänen on koettava osaavansa sanoa, millaiseen todellisuuteen tarina sijoittuu pystyäkseen siihen. Jos tarinan miljöön ja hahmojen kuvaus antaa olettaa, että tapahtumat sijoittuvat meidän maailmaamme, mutta yhtäkkiä tapahtuu jotain, mikä rikkoo tuon olettamuksen - eli siis jotain, mitä ei meidän maailmassamme ikinä tapahtuisi, lukijan päässä herää kysymyksiä. Miksi tuo koira on sininen? Miksi kukaan ei hämmästele sen väritystä? Onko se normaalia? Jos on, niin onko niitä lisää? Mistä ne tulevat? Jne, jne. Jos kysymykset ovat tarinan kannalta epäolennaisia, eli kertojalla ei ole mitään aikomustakaan vastata niihin, lukija jää kysymystensä kanssa yksin ja hämmentyy. Pahimmillaan siitä syntyy lisää kysymyksiä, kuten miksi tätä asiaa ei käsitellä, mitä minulta on jäänyt huomaamatta, jne. Lopulta lukija turhautuu, koska ei enää koe ymmärtävänsä tarinaa, ja saattaa jopa jättää sen kesken. Game over, kertoja menetti yleisönsä.

      Lukijaa ei kuulu "paapoa", eikä hänen tarvitse ymmärtää ihan kaikkea, mutta kyllä kertojan on pidettävä huoli siitä, että lukija ei jää painimaan sellaisten kysymysten kanssa, jotka vaikeuttavat uppoutumista tarinaan.

      Poista
  6. Vaikuttiko se rageemiselta! Mielestäni lähinnä naurahtelin parille kohdalle tekstissäsi, tarkoitus ei ollut antaa kuvaa et raivoisin. :D Kokemuksesi sarjakuvasta vaikuttaa vaan köyhänlaiselta. Ehkä olisi pitänyt mainita muutama kohta tekstistäsi, mistä olin samaa mieltä.

    En ole samaa mieltä realismista. Ei nyt tule yhtään nettikoiraeläinsarjisjuttua mieleen mikä keskittyisi täysin realismiin. Ehkä The Rogues? Muuten niissä on enemmän tai vähemmän fantasiaelementtejä (taikuutta, koirien kyvyt ovat oikeita koiria laajemmat, demoneita, koirat käyttämässä ihmisasusteita/tavaroita).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota huomioon, että tämä on vain blogin kirjoittajan OMA mielipide siitä, millaisiin sarjakuviin hän on mieltynyt ja millaisia kliseitä ja puutteita OMASTA MIELESTÄ näkee. Jokainen näkee asiat eri tavalla, mutta jos vetää kauheat hepulit ja hymiösadon kyllästyttämänä sarkastista ragepyllyilyä, niin eipä se sinun mielipide ja naurahtelu ole kovinkaan vakavasti otettava. Eri asia, jos olisit miettinyt hieman lähestymistapaasi.

      -Neva

      Poista
    2. Vaadin sarjakuvilta samoja asioita kuin elokuvilta, kirjoilta ja muilta muodoilta toteuttaa tarina. Haluan kiinnostavia yksityiskohtia, monipuolisuutta ja syvyyttä. Nämä toivon löytyvän tarinasta oli genre realismi tai fantasia tai mikä vain.
      En tiedä mikä olisi sulle tarpeeksi laaja sarjakuvatietämys, mutta en jaksa todistella mitään mitä olen lukenut, missä ja miten paljon. Olen tarinoiden lukija, kuluttaja, jolla on oikeus ilmaista mielipiteensä. Ihmisen ei tarvitse osata kokata huomauttaakseen ravintolassa että pihvi on paistettu väärin.

      Poista
  7. Listaamasi asiat tässä ja toisessa osassa osuivat aika hyvin omiinkin ajatuksiini suomalaisten koiranettisarjakuvien kliseistä.

    Olen itse saanut aikaiseksi yhden (vähemmän tai enemmän) kunnialla loppuun saatetun susisarjakuvan, sekä nyt olen työstämässä uusinta, jonka parissa yritin panostaa erityisesti juoneen ja suurimpien, voisiko melkein sanoa lapsellisten, kliseiden välttelyyn.

    Kliseisiin sortuu kuitenkin varmasti välillä niin itsekin kuin moni muukin, mutta useimmille sarjiksille ne voi antaa anteeksi, jos lukeminen on muuten mielekästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tämä susisarjis luettavissa missään?

      Poista
    2. On toki. Linkitän vaikka englanninkieliset versiot, kun ovat helpoimpia selata, joskaan ks. kieli ei ole itselläni täysin vahva.

      Tässä on sarjakuva, jonka aloitin 2011 ja viimeistelin tänä vuonna.
      http://kruptos.smackjeeves.com/

      Sekä tämä uunituore:
      http://harper.smackjeeves.com/

      Jos houkuttaa heittää kommentteja sarjiksista ja innostut ne lukemaan niin voit jättää niitä vaikka näihin blogiteksteihin:

      http://nokipallero.blogspot.fi/2013/07/kruptos-sarjakuvaprojekti.html
      http://nokipallero.blogspot.fi/2014/05/uusi-sarjakuva-harper.html

      Poista
    3. Harperissa on heti alussa aivan jättimäinen klisee: tummanpuhuvat hahmot ovat heti pahiksia ja kateellisia kaikille. Arvasin tämän heti esittelyssä.

      Poista
  8. Jos haluat ihan penteleen hyvän esimerkin koirasarjiksesta joka ei pahemmin kliseisiin mene, niin SongDogin vuorot Chernybol Curs kimppa sarjiksessa ovat hyviä: http://songdog-strayfang.deviantart.com/art/CC-Audition-Prologue-1-204693741

    VastaaPoista
  9. Nämä kyllä kannatti lukea, ennenkuin aloitin oman tarinani. Itsekkin olen täysin kyllästynyt kaiken maailman Hopeanuoli-kopioihin... Itse en ole ikinä ottanut Hopeanuolesta/GDW:stä ideaa, koska pidän enemmän omaperäisyydestä. Omat tarinani taasen ovat aina kovin sekavia, ja ne sisältävät kaikkia Godzilla - tyyppisiä hirviöitä.

    VastaaPoista