lauantai 29. maaliskuuta 2014

Haastevastaus: Hopeanuoli-animen soundtrack uusiksi

 
Koska olen ahkerasti jaksanut kirjoittaa arvosteluita ajattelin tähän väliin tehdä tälläisen hupipostauksen, vieläpä Hopeanuoleen liittyen vaikka aihetta olen tarkoituksella vältellyt blogissa.
Tähdenlento Blogissa haastettiin lukijoita valitsemaan uudet taustamusiikit Hopeanuoli-animen eri kohtauksille, käyttäen vain yhtä artistia/bändiä.

Vaikka U2 on musiikin saralla minulle se ehdoton ykkönen valitsen tähän haasteeseen Depeche Moden. Depeche Mode on tunnettu synkistä, mahtipontisista ja katkerista kappaleistaan joissa on selkeä kasarivivahde, hyvin sopiva valinta Hopeanuolelle siis. Hopeanuoli on aina ollut mielessäni tarina velvoitteista ja uhrautuvaisuudesta ja näen sarjan ehkä masentavampana kuin miksi se on tarkoitettu, mikä tulee varmasti näkymään tässä listassa. Bändillä on myös kappaleita jotka saattaisivat sopia Hopeanuolen harvoihin iloisiin kohtauksiin. Bändin genreksi sanoisin syntikkapopin ja/tai vaihtoehtoisen rockin.

Suurin osa kappaleista on valittu kohtauksiin ajattelematta sanoituksia, sillä olisi turhan vaikeaa löytää kappale joka kertoisi juuri kohtaukseen sopivasta aiheesta ja vielä sopisi kohtaukseen. Hopeanuolessa varsinaista laulua kuului sitäpaitsi hyvin harvoin, joten olen yrittänyt löytää kappaleista riisutut instrumentaaliversiot ilman laulua.

Aloitetaan siis!


BÄNDI: Depeche Mode
GENRE: Syntikkapop/-rock

ALKUTUNNARI: A Question of Time
Tämän biisin sanoitukset eivät sovi sarjaan alkuunkaan, mutta keskittykää siis biisin instrumentaaliseen puoleen. Biisissä on loistava poljento joka vie heti mukanaan ja tästä voisi heti päätellä sarjassa olevan paljon toimintaa. Löysin ihan kelvon instrumentaaliversion, mutta siitä puuttuu tuo kappaleen ihan alku jonka haluaisin olevan tunnarissa mukana samalla kun GNG logo ilmestyy ruudulle.

HOPEANUOLEN SYNTYMÄ: Just Can't Get Enough
Tähän oli aika vaikea keksiä kappaletta, mutta käyköön tämä. Ehkä hiukan turhan hölmö kohtaukseen, mutta voisin kuvitella tämän soivan taustalla kun Daisuke pelleilee Fujin pentujen kanssa ennen kuin varsinainen tarina ja sen verilöylyt alkavat.

RIKIN JA AKAKABUTON TAISTELU: A Pain That I'm Used To
Kappale alkaa räjähtävästi ärjyen, mutta taantuu salamyhkäiseltä ja uhkaavalta tuntuvaan fiilistelyyn, kunnes aina välillä yltyy taas ärjymään hetkellisesti. Kappaleesta kuuluu taistelun epätoivo ja välilliset raivonpuuskaukset, sekä kyseisen taistelun tietynlainen surullisuus, joka puuttuu muista Hopeanuolen taisteluista.

HOPEANUOLEN KOULUTUS: Behind The Wheel
Menevä biisi, joka voisi hyvin soida taustalla samalla kun Daisuke ja Hopeanuoli bodailevat. Ei liian raskaan tai masentavan kuuloinen, joten sopinee koulutuskohtauksiin.

HOPEANUOLI SAA ARVET: Black Celebration
Tämä kohtaus vaatii taas toimintaa ja traagisuutta yhtä aikaa, voitto näyttää toivottomalta kun Daisuke ei saa karhua ammuttua ja Hopeanuoli joutuu yksin tappelemaan karhun kanssa.

FUJIN HYVÄSTELY: Home
Alkaen kohdasta 1:05, sopii mielestäni mainiosti. Kuten monessa muussakin Depeche Moden biisissä tunnelma on taas haikea, mutta tässä kappaleessa on myös kohtaukseen sopivaa lämpöä.

HOPEANUOLI TUNNISTAA RIKIN ISÄKSEEN: The Love Thieves
En löytänyt tästä hyvää instrumentaaliversiota, mutta "kestäkää" Dave Gahanin komeata ääntä. Tässä on rauhallista pohdiskelevaa tunnelmaa ja lämpöä.

HOPEANUOLI LIITTYY SUUREN JOHTAJAN LAUMAAN: Strangelove
Oooh aahhh tässä on menon tunnetta! Rytmi on loistava ja täyttä kasaria. Tulee tunne kuin jotain suurta olisi alkamassa.

TAISTELU TIIKERIVELJESTEN JA MOSSIN KANSSA: John The Revelator
En koskaan ole välittänyt animen keskikohdan jaksoista, jotka keskittyvät Kai-veljeksiin ja Mossiin, mutta heitetään nyt tämä kappale sinne toimintapläjäykseksi.

IGAT JA KOGAT: Jazz Thieves
Igojen ja kogien sodassa oli kummankin puolella niin paljon mätää, että tämä kappale sopii taustalle hyvin. Igoja opastettiin uhraamaan itsensä mikäli sen avulla saataisiin hengiltä edes yksi vihollinen, kogat taas sortuivat kannibalismiin. Tässä biisissä on sopivaa uhkaavuutta ja salaperäisyyttä.

BENIZAKURA: In Sympathy
En ollut varma mitä kohtausta tällä tarkoitettiin, mutta Benizakuran menneisyys, omistajan jättäminen sekä hahmon kuolema ovat kaikki surullisia tapahtumia, mutta arvokkaalle hahmolle sopivasti näitä tapahtumia ei liikaa volloteta. Tämä taustalle siis.

BENIN JA CROSSIN HYVÄSTIT: The Things You Said
Kohdasta 2:00 kohtaan 2:20, haluan ottaa mukaan tuon sisältämän säkeistön "I get so carried away, you brought me down to Earth. I thought we had something precious, now I know what it's worth", koska vaikka Benin päätös lähteä taisteluun Akakabutoa vastaan oli ehkä kunniallinen ja ihailtava teko, uskon silti Crossin olevan salaa katkera kun Ben asetti taistelun pentujen ja puolisonsa edelle.

SUUREN TAISTELUN ALKU: Enjoy the Silence Remix
No eihän mikään DM-listaus olisi mitään ilman Enjoy the Silencea, mutta käytinkin tähän kohtaukseen yhtä siitä tehtyä virallista remixiä. joka on alkuperäistä kappaletta aggressiivisempi ja täten sopiva kohtaukseen. Itse laulun poistaisin tästä, mutta en löytänyt tästä remixistä instrumentaaliversiota.

VOITTO/LOPPU: Precious
En aivan sopivaa kappaletta keksinyt, mutta kyllä tämäkin menettelisi. Melodia on kaunis ja antaa koirille lupauksen paremmasta tulevaisuudesta samalla, kun heidän surun ja voiton tunteensa myllertävät sekaisin.


Tämä oli oikein kiva haaste tehdä, kerrankin haaste, joka oikeasti on HAASTAVA. Jouduin joitain kohtia miettimään pitemmän aikaa, enkä kaikkiin valintoihin ole täysin tyytyväinen. Mutta kun vain yhtä bändiä sai käyttää olen mielestäni onnistunut kohtalaisesti löytämään rajatusta valikoimasta sopivia kappaleita.

1 kommentti:

  1. Oih! Depeche Mode on hieno bändi! Kivaa, että sillä on vielä faneja.

    Hyviä perusteluita ja ideoita, kiva kun vaivauduit tekemään :)

    VastaaPoista